Terveiset Englannista!
Elikkäs kotiuduttu on!
Kävimme lomareissulla Englannissa. Matka alkoi Lontoosta viikko sitten keskiviikkona. Kolusimme kaupunkia jalat rakkuloilla. Perinteiset turistikohteet ja muutama tavaratalo vilkaistiin läpi. Lankaa ei kuitenkaan osunut kohdalle ja se vähän harmitti. Seuraavana päivänä vuokrasimme auton ja suuntasimme maaseudulle Oxfordin ohi kohti Cotswoldia. Liikenne oli ihan hirveää ja ne liikenneympyrät järjettömiä. Maaseudullakin ihmiset ajavat niillä kapeilla teillä hurjaa vauhtia.
No pääsimme kuitenkin perille eli pieneen kylään nimeltä Burford. Paikka oli ihanan idyllinen vanha maalaiskylä, suurin osa taloista on rakennettu 1500-luvulla. Etsimme majapaikkaa ja löysimmekin sellaisen Hotellista nimeltä The Highway.

Kuinkas ollakaan majatalon isäntäpariskunta piti alakerrassaan myös käsityöliikettä... Yksi kerros oli pyhitetty ristipistoille, kanavatöille ym. ja alakerrasta löytyi alan kirjallisuutta ja lankaa (!!!). Huone täynnä kaikkea ihanaa. Debbie Bliss, Rowan, R2, Colinette, Noro...muutamia mainitakseni. Alakerrassa vierähtikin mukava tovi kaikkea ihaillessa ja hipellellessä. Muutamia keriä lähti ihanuuksia mukaankin. Niistä lisää myöhemmin.
Tässä tehdään vaikeaa valintaa...


3 Comments:
Iiks mitä lanka ihanuuksia!
Pieni unelma!
Auts!
Lähetä kommentti
<< Home